Jokaisen ihminen pitäisi saada tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi, ja jokaisella pitäisi olla tunne että hänellä on oma paikka sekä tehtävä täytettävänä. Kaikilla meillä on tarve tuntea itsemme tarvituiksi ja osallisiksi. Epävarmoille nuorille, jotka eivät ole varmoja siitä mitä he haluavat tai eivät näe omia mahdollisuuksiaan, on erityisen tärkeää tulla nähdyksi ja hyväksytyiksi. Tämän takia yhteiskunnan tulisi varoa sen viestittämistä, että on samantekevää mitä ihminen tekee elämällään, kukaan ei välitä.
Kaikki ovat tärkeitä ja kaikilla pitäisi olla paikkansa. Tämän päivän nuorilla on ratkaiseva merkitys siihen miten maamme tulee kehittymään. Olemme tietoisia työvoimapulasta, ja siitä, että tarvitsemme joukon toimenpiteitä jotta voimme turvata työvoiman saannin tulevaisuudessa. Pitäisi olla itsestänselvyys, että maallamme ei ole varaa väliinputoajiin. On arvioitu, että jokainen työelämästä syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoona euroa. Tämä on iso määrä rahaa. Traagisinta ei kuitenkaan ole yhteiskunnalle aiheutetut kustannukset, vaan ihmisen oma menetys. Menetetyt ihmiselämät ovat aina tragedia.Mitä me voimme tehdä tilanteen ennaltaehkäisemiseksi? Henkilökohtaisesti uskon, että tarvitsemme monia erilaista toimenpiteitä, erityisesti ennaltaehkäiseviä. Perheitä pitäisi tukea varhaisessa vaihessa. Meillä on erinomainen neuvolajärjestelmä, mutta jostain syystä lasten ja perheiden seuranta päättyy siinä vaiheessa kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Kouluterveydenhuolto ei toimi yhtä hyvin kaikissa kunnissa, ja etäisyys kotiin lisääntyy lapsen kasvaessa. Lisää sektorit ylittävää yhteistyötä tarvitaan osapuolten välille. Kyseeseen voi tulla koulu, terveydenhuolto, sosiaalihuolto, lastensuojelu, nuorisoitoiminta ja poliisi, sekä luonnollisesti koti.
Tässä vaiheessa erityisesti nuorten työpajat astuvat kuvaann. Yhteiskunnan on tehtävä kaikkensa, jotta ne nuoret, jotka eivät ole jaksaneet viedä opintojaan loppuun, eivätkä ehkä ole hakeneet tai saaneet opiskelupaikkaa, saadaan poimittua syrjäytymisen tieltä. Kotikaupungissani, Pietarsaaressa, After Eight -yhdistys ylläpitää eräänlaista nuoristoverstasta, ja tulokset ovat olleet erittäin hyväiä. Valtaosa nuorista, n. 70-80%, ovat verstasajan jälkeen joko jatkaneet opintojaan, saaneet opiskelupaikan tai löytäneet työtä.Tulee olemaan kiinnostavaa seurata etsivän työn työpari-kokeilua, johon hallitus nyt on myöntänyt rahaa. Henkilökohtaisesti uskon ja toivon, että tämä tule olemaan menestys. Etsivä toiminta, jossa aikuiset liikkuvat nuorten keskuudessa kaduilla ja kokoontumispaikoilla, voi todellakin olla kokemisen arvoista. Pitää osata välittää, kuunnella ja auttaa nuorta henkilöä löytämään tie, jonka suuntana on merkityksellinen elämä.
Ylipäätänsä olen vakuuttunut siitä, että työpajoilla kaiken kaikkiaan on suuri merkitys syrjäytymisen ehkäisemisen suhteen. Valtaosa työpajoista toimivat yhdistysmuodossa, ja toiminnan perustana on yhdistysaktivistien palava into. Työpajaverkoston pitäisi ulottuoa koko maahan. Mutta tämäkään ei riitä. Myös rahoitus on turvattava. Tällä hetkellä aivan liian monen työpajan rahoitus on heikolla pohjalla, koska se on projektirahoituksen varassa. Tämän suhteen meillä päätöksentekijöillä on tärkeä tehtävä. Meidän on pidettävä huolta siitä, että teemme työtä kestävän rahoitusjärjestelmän aikaansaamiseksi. Kestävän rahoituksen puute ei saa johtaa siihen että työpajojen antama tietotaito sekä lisäarvo yhteiskunnalle ja nuorille, menee hukkaan. Vakituisesta valtiollisesta tai kunnallisesta perusrahoitusosasta tulisi keskustella. Sen sijaan en ole vakuuttunut siitä, että työpajat pitäisi kunnallistaa tai valtiollistaa. Se vain saattaisi lisätä jäykkyyttä ja vähentää luovuutta. Sitä riskiä emme ota!Anna-Maja Henriksson