Arvoisat naisjuristit, hyvät naiset ja (herrat)
Kiitos suuresta kunniasta saada tulla puhumaan tänne Naisjuristien 70-vuotisjuhlaan.
Naisjuristit ry täyttävät siis tänään 70 vuotta. Ensi vuonna tulee kuitenkin kuluneeksi 110 vuotta siitä kun Suomen ensimmäinen naispuolinen juristi Agneta Lundell valmistui vuonna 1906. Anneli Winter – Mäkisen kirjassa ”Naisjuristien 1. vuosisata; poimintoja naisjuristien historiasta” Agneta Lundell kertoo, että häntä onnitellessaan tiedekunnan dekaani William Chydenius lisäsi onnitteluunsa ajatuksen: ”Ette koskaan voi tulla onnelliseksi juristina ja onnentunne on kuitenkin naiselle tärkein.”
Vuosi 1906 oli myös muuten Pohjoismaisittain mielenkiintoinen vuosi. Tällöin nimittäin Eva Andén niminen nuori nainen kirjoitti ylioppilaaksi Upsalassa. Kuusi vuotta myöhemmin Andén valmistui juristiksi Uppsalan yliopistosta ja taas kuusi vuotta myöhemmin Andénista tuli Ruotsin ensimmäinen naispuolinen asianajaja. Andén oli aktiivinen feministi, joka kyseenalaisti vuosidadan alun moraalikäsityksiä ja rajoittunutta naiskuvaa.
Mutta hyvät ystävät, moni saattaa miettiä miksi haluan täällä tänään kertoa Eva Andénista.
Kuten kaikki tiedämme aviottoman naisen raskaus ja avioliitoon ulkopuolisen lapsen synnyttäminen oli tuohon aikaan niin Suomessa kuin Ruotsissa yleisen näkemyksen mukaan suuri skandaali, monen mielestä jopa synti. Moni nuori nainen joutuikin paineen alla tekemään abortin, usein ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta omaavan henkilön avustuksella.
Asianajaja Andén tarjosi äärimmäisen tärkeää apua monelle tuon ajan nuorelle naiselle. Andén neuvoi asiakkaitaan hakeutumaan Köpenhaminassa sijaitsevaan Rigshospitaletiin, joka oli ainoa Pohjoismainen sairaala missä naiset pystyivät synnyttämään anonyymisti niin, että myös isän henkilöllisyys voitiin salata. Yksi Andénin nuorista asiakkaista oli Astrid Ericsson niminen nainen Smålannista. Ericsson synnytti vuonna 1926 Lars nimisen pojan.
Viisi vuotta myöhemmin Ericsson avioitui Tukholmalaisen miehen kanssa ja hänen nimensä oli tästä lähtien Astrid Lindgren. Loppu onkin sitten historiaa, jonka me kaikki tunnemme. Astrid Lindgrenin varhaisvuodet, johon asianajaja Andén liittyi ehkä jopa ratkaisevalla tavalla, olivat kuitenkin ainakin minulle tuntematonta, ennen kuin Ruotsin televisio vuoden vaihteessa esitti mielenkiintoisen dokumentin Astrid. Myös Helsingin Sanomat kirjoitti Lindgrenin varhaisvuosista muutama viikko sitten.
On helppo yhtyä siihen näkemykseen, että Astrid Lindgrenin omat rankat kokemukset vaikuttivat siihen, että monissa hänen rakastetuissa kirjoissaan päähenkilöt ovat vahvoja itsenäisiä tyttöjä, jotka selviävät mistä vain. Peppi Pitkätossu ja Ronja Ryövärintytär, vain muutaman esimerkin mainitakseni.
Mielestäni Andénin ja Lindgrenin yhteinen tarina kuvaa hyvin miten äärimmäisen tärkeää on ollut, että naiset ovat tulleet edustetuksi yhteiskunnan eri aloille, tässä tapauksessa asianajoala. Uskallan väittää, että jos asianajaja Andén ei nimenomaisesti olisi ollut nainen, niin myös Astrid Lindgrenin elämä olisi voinut olla hyvin erilainen.
Hyvät kuulijat,
Agnes Lundellin juristiksi valmistumisen jälkeen Suomessa kesti vielä melko pitkään ennen kuin ensimmäiset naiset tulivat toimimaan tuomareina tuomioistuinlaitoksessamme. Mitenkään helppoa tämä tuomioistuinuran luominen ei ensimmäisille naisjuristeillemme ollut.
Yhteiskuntamme tuon ajan asenteita kuvaa melko karulla lailla Hannu Lemisen ohjaama, vuonna 1938 valmistunut elokuva Tuomari Martta. Moni teistä varmaankin tuntee kyseisen elokuvan. Siinähän juristiksi valmistuva päähenkilö Martta haluaa tehdä uraa, ja tuleekin nimitetyksi kihlakunnantuomarin sijaisuuteen. Moninaisten käänteiden jälkeen Martta kuitenkin tulee siihen lopputulokseen, että hänen paikkansa naisena kuitenkin kuuluu olla kotona lasten kanssa. Elokuvan lopussa Martta julistaakin: ”Ja kun lapseni eivät enää tarvitse minua minä kohotan taistelulippuni jossa lukee: "Äidit, älkää koskaan jättäkö pieniä lapsianne!"
Onneksi yhteiskuntamme on noista ajoista kehittynyt, koska juristin, mukaan lukien tuomarin ura on naisillekin nykyään aivan normaali vaihtoehto.
Haluan kuitenkin tässä yhteydessä mainita naisjuristeja, jotka ensimmäisenä Suomessa ovat tulleet nimitetyksi eri tuomarinvirkoihin ja muutamaan muuhun korkeaan juristin virkaan. Anneli Winter – Mäkisen kirja, jonka mainitsin aikaisemmin sisältää paljon mielenkiintoista tietoa tästä.
Inkeri Vaarila, myöhemmin Harmaja, joka vuonna 1921 suoritti kuudentena naisena Suomessa juristin tutkinnon (oikeustutkinnon), oli ensimmäinen nainen, jonka onnistui suorittaa todellinen tuomioistuinura. Hän istui vuonna 1927 käräjät Ulvilan tuomiokunnassa ja sai ensimmäisenä naisena varatuomarin arvon vuonna 1930. Harmajan tuomioistuinura kulki hovioikeuden kanslistin virasta hovioikeuden notaariksi (vuonna 1933) ja vuonna 1937 hänet nimitettiin ensimmäisenä naisena Suomessa hovioikeuden viskaalin virkaan. Tämäkin kuitenkin tapahtui vasta virkanimitystä koskevan valituksen seurauksena.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa nimitettiin vuonna 1936 notaarin virkaan Lemmikki Kekomäki, silloin vielä Yrjö-Koskinen. Vuonna 1937 hänet nimitettiin nuoremmaksi hallintosihteeriksi ja vuonna 1956 hänet nimitettiin vakinaiseen hallintoneuvoksen virkaan.
Korkeimmassa oikeudessa ensimmäisen täyden tuomarinuran on tehnyt Maarit Saarni - Rytkölä, joka suoritettuaan ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1943 meni ylimääräiseksi virkamieheksi Korkeimpaan oikeuteen vuonna 1949. Hänet nimitettiin notaariksi vuonna 1954, nuoremmaksi oikeussihteeriksi vuonna 1955 ja vanhemmaksi oikeussihteeriksi vuonna 1958. Ylimääräiseksi oikeusneuvokseksi hänet määrättiin 1969 ja nimitettiin pysyvästi oikeusneuvokseksi vuonna 1970.
Hovioikeuden presidentiksi nainen nimitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975, jolloin hovioikeudenneuvos Ritva Hyöky nimitettiin Vaasan hovioikeuden presidentiksi.
Vakuutusoikeuden ylituomarina on toiminut Lea Kärhä. Hänet nimitettiin vuonna 1996 toimittuaan sitä ennen vakuutusoikeustuomarina. Tästä tehtävästä hän oli pitkään virkavapaana koska oli kansanedustajana.
Ensimmäinen nainen oikeuspormestarina oli varatuomari Birgitta Landgren, joka nimitettiin Loviisan pormestariksi vuonna 1973.
Raastuvanoikeuteen oikeusneuvosmieheksi nimitettiin ensimmäisen kerran nainen, Olga Bremer, Jyväskylässä vuonna 1946. Tässä yhteydessä en voi olla huomioimatta titteliä; oikeusneuvosmies. Tämäkin kuvastaa melko hyvin miten ajattelutapa yhteiskunnassamme on kehittynyt viime vuosisadan alkupuoliskolta.
Vuonna 1994 nimitettiin Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomariksi OTT Virpi Tiili.
Apulaisoikeusasiamieheksi valittiin vuonna 1987 ensimmäisen kerran nainen, työoikeuden professori Pirkko K. Koskinen, jonka virkakausi alkoi 1.1.1988.
Oikeusministeriön kansliapäälliköksi nimitettiin professori Kirsti Rissanen vuoden 1995 alusta lukien.
Ensimmäinen nainen oikeustieteen professorina oli kansainvälisestikin äärimmäisen arvostettu Inkeri Anttila, joka nimitettiin rikosoikeuden professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1961. Samalla hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen oikeustieteen professori Pohjoismaissa.
Inkeri Anttilasta tuli sittemmin ensimmäinen nainen myös oikeusministerinä, kesällä 1975.
Korkeimman oikeuden presidentti on vuodesta 2006 alkaen ollut Pauline Koskelo.
Haluan myös mainita Helvi Sipilän, Suomen kautta aikojen toista naispuolista asianajajaa. Kuten kaikki tiedämme, YK:n pääsihteeri nimitti 1972 Helvi Sipilän YK:n apulaispääsihteeriksi ja tässä tehtävässä hän johti sosiaalisen kehityksen ja humanitaaristen asioiden keskusta, joka käsitteli naiskysymyksiä ja rikollisuuden ehkäisemistä.
En tietenkään voi myöskään olla mainitsematta Tarja Halosta, Suomen ensimmäistä naispresidenttiä.
Hyvät naisjuristit,
Miltä sitten sukupuolijakauma tuomioistuimissa näyttää tämän päivän Suomessa. Vielä vuonna 2002 tuomareista 64 prosenttia oli miehiä ja 36 prosenttia naisia. Kymmenen viime vuoden kehityskulku on kuitenkin ollut nopea; vuonna 2013 tuomareista miehiä oli 49 prosenttia ja naisia 51 prosenttia.
Olen myös omalla juristinurani alussa saanut kokea miten miesvaltaisia monet alat vielä 80-luvulla olivat. Ennen poliitikon uraani työskentelin pankkijuristina ja osallistuin tehtävieni kautta pankin johtoryhmän kokouksiin. Näissä kokouksissa olin monen vuoden ajan ainoa nainen.
Ensimmäisiin työpäiviini liittyy myös muisto kun eräs asiakas oli menossa tapaamaan viereisessä huoneessa istunutta miespuolista kollegaani. Asiakas huomasi minut, uuden työntekijän, ja arveli, että nyt kollegani onkin saanut uuden sihteerin. Hän ei sinänsä varmastikaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta myös tämä tapaus kuvastaa hyvin miten hitaasti ajattelutapa yhteiskunnasamme muuttuu. Tällaisia kokemuksia on varmaan myös monella muulla naisjuristilla.
Arvoisa juhlaväki,
Siinä, missä nyt juhlistamme Naisjuristien 70-vuotispäivää, tulee kuluneeksi vasta 43 vuotta monen merkittävän tapahtuman vuodesta 1972.
Vuonna 1972
–?Suomessa tuli voimaan kansanterveyslaki, jonka nojalla maahan perustettiin alueelliset terveyskeskukset, –?käynnistettiin peruskoulu-uudistus, –?eduskunta hyväksyi valtiopäiväjärjestyksen muutoksen, jolla äänioikeusikäraja laskettiin 18 vuoteen, ja –?kuolemanrangaistus poistettiin eduskunnan päätöksellä kokonaan Suomen rangaistusjärjestelmästä . . .
Tuona edistyksen vuonna 1972 myös naisistuminen sai pontta: Suomeen nimitettiin ensimmäinen naismaaherra ja oikeusministeriön lainvalmisteluosastoon ensimmäinen naislainsäädäntöneuvos.
Vielä 12 vuotta myöhemmin, vuonna 1984 julkaistussa lainvalmistelun satavuotishistoriassa kerrottiin lainvalmistelijoiden yleensä olleen ”niin sanottuja parhaassa iässä olevia miehiä”. Tuohonkin vuoteen mennessä lainsäädäntöneuvoksena oli ollut vasta 5 naista. – Alemmissa lainvalmistelutehtävissä, lainsäädäntösihteereinä tuohon mennessä toimineista 18:sta sitä vastoin naisia oli ollut suurin osa, 10.
Lainvalmistelun satavuotishistorian julkaisuvuonna 1984 eduskunnalle annettiin varsin edistyksellinen hallituksen esitys sukunimilainsäädännöksi: Naisen ei avioliittoon mennessään enää tarvitsisi ottaa miehensä sukunimeä tai pidättää itselleen oikeutta oman sukunimensä ja miehensä sukunimen yhdistelmän käyttöön! – Sukunimilakiehdotuksen valmistelu oli kestänyt 12 vuotta, tosin yksi, sittemmin peruutettu esitys oli annettu eduskunnalle jo 3 vuotta aiemmin.
Mainittu ensimmäinen naislainsäädäntöneuvos oli yksi sukunimilain valmistelijoista. Häntä ei kuitenkaan käy moittiminen valmistelun pitkästä kestosta. Valmistelun vaiheet vain olivat monet ja värikkäät, ja toimeksiantoakin jouduttiin moneen kertaan täsmentämään. Valmistelun työläydestä ja värikkäistä vaiheista kertonee tarina, jonka mukaan valmistelussa mukana ollut mieslainsäädäntöneuvos oli kollegojen, myös naiskollegojen suureksi huviksi luonnostellut kaksipykäläisen sukunimilain:
”
1 §
Ihmisellä saakoon olla mikä pirun nimi hyvänsä.
2 §
Tässä laissa ihmisellä tarkoitetaan myös naista.”
Tasa-arvolaki tuli voimaan pari vuotta myöhemmin, vuoden 1987 alusta.
Vasta 20 vuotta sitten tasa-arvolakiin lisättiin niin sanottu kiintiösäännös: valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Kiintiösäännöksellä haluttiin vahvistaa naisten asemaa takaamalla naisille tuo 40 prosentin vähimmäisosuus. Naisten osuus komiteoiden ja vastaavien toimielinten jäsenistä oli nimittäin edelleen ollut vähäinen, vaikka se jonkin verran olikin noussut tasa-arvolain liki kymmenvuotisen voimassaolon aikana.
Mitä 20 vuodessa on tapahtunut? – Olen saanut ministeriajaltani vaikutelman, että nykyään, kun tasa-arvolain mukaisesti ehdotetaan niin naista kuin miestä työryhmän tai muun valmisteluorganisaation jäseneksi, valituksi tulee mies. Muuten ei ”miesten 40 prosenttia” täyty.
Tänä vuonna oikeusministeriön lainvalmisteluosastossa työskentelee 32 lainsäädäntöneuvosta: 22 naista ja 10 miestä. Muilla virkanimikkeillä – neuvottelevana virkamiehenä, erityisasiantuntijana, asiantuntijana, lainsäädäntösihteerinä, tutkijana – lainvalmistelutehtäviä hoitaa 14 naista ja 9 miestä. Ei täyty ”miesten 40 prosenttia”, vaikka miten laskisi.
”Miesten 40 prosenttia” ei liioin näyttäisi täyttyvän valittaessa opiskelijoita oikeustieteellisiin tiedekuntiin. Viime vuonna Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan hyväksytyistä naisia oli 70,4 %, miehiä vain 29,6 %. Käsittääkseni miehet jäivät ensimmäisen kerran vähemmistöksi jo 1980-luvun puolivälin paikkeilla ja ovat sittemmin jatkaneet samaan suuntaan.
Hyvät ystävät,
Vaikka naisten asema yhteiskunnassa on monelta osin parantunut huomattavasti, on edelleen yksi alue, jossa tilanne ei ole paljoakaan parantunut. Se on naisiin kohdistuva väkivalta.
Olen oman oikeusministerikauteeni aikana halunnut edistää naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä. On sanottava ääneen, että naisiin kohdistuva väkivalta on kaikkien tutkimusten perusteella aivan liian yleistä Suomessa.
Naisiin kohdistuva väkivaltaa aiheuttaa äärimmäisen paljon kärsimystä naisille ja heidän läheisilleen. Samalla väkivallalla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Joidenkin arvioiden mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan yhteenlasketut välittömät ja välilliset kustannukset yhteiskunnalle ovat monta sataa miljoonaa euroa.
Uusi rikoslain säännös, joka kieltää vainoamisen astui voimaan vuoden 2014 alusta.
Syyskuussa 2014 astui voimaan oikeusministeriön valmistelema seksuaalirikoslainsäädännön muutos. Rikoslakiin lisättiin samalla uusi säännös, seksuaalinen ahdistelu.
Ärade festpublik,
En annan viktig ändring är det att en gärning som enligt tidigare lagstiftning bestraffats som tvingande till samlag ska i fortsättningen klassas som våldtäkt. Maximistraffet för denna gärningsform av våldtäkt ska enligt förslaget vara fängelse i fyra år. Om en gärning innefattar bruk av våld, ska straffet vara strängare
Tillämpningsområdet för bestämmelsen om grov våldtäkt utvidgades också så att en våldtäkt alltid ska betraktas som grov när den riktar sig mot en person som är under 18 år. Straffet för grov våldtäkt är fängelse i minst två och högst tio år.
Anmärkningsvärt är också att alla sexualbrott som riktats mot en vuxen person, förutom sexuellt ofredande, lyder nu lyda under allmänt åtal.
Detta är enligt mig en mycket viktigt ändring. Trots att vi finländare numera på ett mer öppet sätt än tidigare vågar tala om dessa saker, är tröskeln för att göra en polisanmälan fortsättningsvis alltför hög.
Toinen tärkeä muutos on, että lain mukainen sukupuoliyhteyteen pakottaminen katsotaan nyt raiskaukseksi, josta voidaan tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Jos teossa on käytetty väkivaltaa, on rangaistus ankarampi – kuitenkin enintään kuusi vuotta vankeutta. Raiskauksen rangaistusmaksimiin ei siten tule muutosta.
Lakimuutoksen myötä törkeästä raiskauksesta on aina kyse, kun raiskaus on kohdistunut alaikäiseen henkilöön. Tällöin rangaistusasteikko on kahdesta vuodesta kymmeneen vuotta vankeutta.
Huomionarvoista on myös, että kaikki muut seksuaalirikokset paitsi seksuaalinen ahdistelu ovat nyt virallisen syytteen alaisia.
Tämä on mielestäni erittäin tärkeä muutos. Yksi suurista ongelmista on nimittäin, että vaikka me suomalaiset nykyään aikaisempaa avoimemmin uskallamme puhua näistä asioista, niin kynnys rikosilmoituksen jättämiseen on edelleen aivan liian korkea.
Hyvät naisjuristit,
Olen oikeusministerinä halunnut myös parantaa rikosten uhrien asemaa. Oikeusministeriö valmistelikin esityksen rikosuhrimaksun käyttöönottamiseksi. Rikoksentekijöiltä perittävän maksun tarkoituksena on kasvattaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kanavoitavaa valtion rahoitusta.
Arvoisa juhlaväki,
Erilaiset lainsäädäntömuutokset ovat erittäin tärkeitä naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa. Mutta on erittäin tärkeä muistaa, että emme pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa pelkästään kriminalisointien ja ankarampien rangaistusten avulla.
Suomessa tarvitaan perustavanlaatuista asennemuutosta! Naisiin kohdistuva väkivalta tapahtuu harvoin tyhjiössä. Täysin ratkaisevaa on miten yhteiskunta yleisesti reagoi ja millaisia asenteita ihmisillä on. Me emme saa hiljaa hyväksyä, että maamme joka muuten monessa suhteessa myönteisesti kuulu maailmaan huippuihin, on jäänyt jälkeen mitä tulee väkivallan ja erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen.
Tärkeää on myös, että viranomaisemme pystyvät tunnistamaan parisuhdeväkivaltaa. Viranomaisten välistä tietojenvaihtoa on myös syytä parantaa.
Olen myös vakuuttunut siitä, että meidän tulee panostaa enemmän poikien ja nuorten miesten konfliktinratkaisutaitoihin.
Arvoisa juhlaväki, hyvät naisjuristit
Suomi tarvitsee naisjuristeja, joilla on kokonaisvaltainen näkemys yhteiskunnasta, ja jotka huomioivat sekä naiset että miehet omassa toiminnassaan. Olen vakuuttunut, että meillä on nyt tähän hyvät edellytykset.
Kiitos vielä kerran, että saan olla täällä tänään puhumassa. Haluan toivottaa teille hyvää 70-vuotisjuhlan jatkoa!